26.3.2018

Tuija K Nine Years


Bisnespukeutumisen kehittämiseen perustettu yritykseni täyttää tänään virallisesti yhdeksän vuotta. Perustin yrityksen koulunpenkillä silloin, kun vielä opiskelin alaa mutta minulla oli visio ja se sama visio on pysynyt kiintotähtenä nämä vuodet. Vision kehittymistä on hidastanut Suomen talouden taantuma, jonne Suomi sukelsi juuri ne samat yhdeksän vuotta sitten. Nyt tilanne näyttää jo lupaavammalta. Tänä aikana olen tehnyt alaa tunnetuksi ja yritystoiminnastani on kirjoitettu lukuisia lehtiartikkeleita, lisäksi vuonna 2014 Tuija K valittiin Vuoden Helsingin Yrittäjänaiseksi. Minulla on ollut ilo ja kunnia tehdä hyvin tunnettujen ammattilaisten kanssa yhteistyötä kuten meikkitaiteilija Raili Hulkkosen ja toimittaja Peter Nymanin, sekä on ollut ilo palvella lukuisia asiakkaitani ryhmävalmennuksissa ja henkilökohtaisen tyylineuvonnan puolella. Matka jatkuu verkkoon. Koska minulla on kansainvälinen tausta, sukellan globaaliin verkkoon ja nyt aion myös kansainvälistyä. Tämä nyt myös siksi, että poikani oli pieni koululainen Tuija K:ta perustaessani ja hänestä on elämäni päätuotteena kasvanut upea nuorimies, ylioppilas ja armeijan käynyt Aalto yliopiston tuore teekkari.
Kiitos Teille Tuija K:n seuraajat, tykkääjät, asiakkaat, yhteistyökumppanit ja kaikki ihanat ihmiset. Juuri teidän kanssanne on ilo tehdä tätä työtä joka päivä.
Kiitos Teille! Tuija K Espoossa 26.3.2018
 
Follow Tuija K at LINKEDIN  FACEBOOK  INSTAGRAM