9.7.2014

HS 50 vuotta sitten

Kulttuuriluento pukeutumisesta Jyväskylässä 8.7.1964

Muodin muotoilusta luennoi tänään Jukka Pellinen Jyväskylän kulttuuripäivillä. Luento kuului kuvaamataidonopettajien päivien ohjelmaan. Luento samoin kuin sen virittämä keskustelu ruoti lopultakin suomalaista harmaaseen pukeutuvaa miestä, harmaa oli myös luennoitsijan tyylikäs kesäpuku.
"Emme ole päässeet liian raskaasta vaatetuksesta, vaikka asummekin lämpimästi, kuljemme lämpimissä autoissa ja päädymme lämpimään työhuoneeseen".
– Syksyn tullessa alkaa tuon tummanharmaan kansallispuvun aika, luennoitsija sanoi. Sen hegemonia päättyy vasta juhannuksena, jolloin järvenrantaslummeissa kuljetaan verryttelypuvuissa ja väläytellään hehtaarin levyisiä takamuksia. – –
Suomalainen on vasta äskettäin henkisessä mielessä laskeutunut uunin päältä television ääreen. Suomalaisen aineellinen hyvinvointi on kehittynyt nopeammin kuin hänen esteettinen kykynsä, joka on jäänyt jokseenkin kesannolle.
Suomalainen on kestänyt rajan kirot, pettuleivät ja selvinnyt hengissä puuspriistä ja taistellut pontevasti kuorolaulun puolesta, mutta pukeutumaan hän ei ole oppinut, sanoi Pellinen. – –
Tulevaisuuden muotia voi siten väläytellä jo tässä vaiheessa. Vuoden 1965 kevään muodissa on kolme perusväriä. Yksi niistä on paljon parjattu harmaa, muut ovat sininen ja ruskea. Ilman "syytä ja solmiota" kenttäharmaata kantava suomalainen mies aivan varmasti valitsee tutun harmaan, tai jos hänet pukee hänen vaimonsa hän valitsee miehelleen harmaan puvun, jotta mies näyttäisi mieluummin harmaalta rotalta kuin kirjavalta heinäsorsalta. – MV.

HS 9.7.2014