20.7.2014

HS Kauneus kannattaa



HS Tänään 20.7.2014 Kauneus kannattaa

"Esimerkiksi Lontoon Sotheby'sin taidehuutokaupassa kaikki ovat kuin suoraan Kauniista ja rohkeista. Ostajat saattavat olla filmitähtiä. Jos et ole huoliteltu ja elegantin näköinen, et sovi joukkoon ja pärjääminen on vaikeampaa." HS

On huomioitavaa, että kaikki eivät ole 'luonnostaan' kauniita. Toiset ovat saaneet missin kasvoluuston syntymälahjana, toiset eivät. Sama pätee miehiin miehisillä arvoilla mutta kaikille ihmisille annetaan mahdollisuus pitää itsestään hyvää huolta: liikunta, ulkonäkö ja pukeutuminen. Ihmisen ei tarvitse olla syntymäkaunis tai edes arkkityyppisen kaunis ollakseen kuitenkin kaunis ja antaakseen positiivisen mielikuvan itsestään.

Kauneus ei ole pelkästään katsojan silmissä vaan sille on olemassa omat määritelmänsä ja omaan ulkonäköönsä kukin voi itse vaikuttaa haluamallaan tavalla. Googlesta poimitut kuvat Hillary Clintonista on tästä hyvä esimerkki: kuvien eri hiustyylit ovat voimakas viesti paitsi ulkonäköpaineista myös Hillary Clintonin kauneuden korostamisesta oikealla ja väärällä tavalla. Tasapainoinen tyylikkyys ja oman persoonansa + kauneutensa korostaminen sopivalla tavalla on asianomaisen oma etu, ja kuten artikkelissakin mainittiin, positiivinen mieleenpainuvuus luo positiivista vastakaikua. Lisäksi "jos työssä ollaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä, on perusteltua palkata myös presenssiltään työhön pätevä henkilö. Asiakkaat haluavat mukavan fiiliksen, monessa työssä miellyttävä ulkoinen olemus edesauttaa tämän kokemuksen luomista." HS

Kauneus ja omatyylikkyys kannattaa kaikilla, naisilla ja miehillä, nuorilla ja vanhoilla. Sen ei tarvitse olla itsekorostavaa, yliampuvaa, liiannäkyvää, rumaa tai liiankaunista vaan kauneus ja tyylikkyys voi olla sopivaa, itseään kauniisti korostavaa taka-alaista tyylikkyyttä. Tällaista tyylikkyyttä tarvitsevat etenkin maamme poliitikot, mepit, yritysjohtajat, myyntihenkilöstöt ja suomalaiset maailmanvalloittajat. Jokaisella on oikeus ja Suomea edustavilla velvollisuus näyttää kauniilta.   TUIJA K

Linkki HS artikkeliin:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Kaunis+ihminen+p%C3%A4rj%C3%A4%C3%A4+rumaa+paremmin++ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4+ja+k%C3%A4r%C3%A4jill%C3%A4/a1405748282175